Tietoa minusta

Sain rentoutusohjauksesta apua ja keinoja oman toiminnan arvioimiseen ja uudelleen ohjaamiseen. Tästä olen kiitollinen ikuisesti.
Tuon kokemuksen myötä olen halunnut oppia enempi ja taas enempi. Pohjakoulutukseltani olen erityisopettaja ja jos siinä työssä olen saanut hioa kohtaamisen ja läsnäolon taitoa ja auttamista arjen pienissä ja suurissa haasteissa.
Olen kouluttautunut myös Rentoutusohjaajaksi, opiskellut psykologiaa avoimessa yliopistossa ja käynyt useita koulutuksia liittyen positiiviseen ja ratkaisukeskeiseen työskentelyotteeseen.
Liikunnan saralla olen kouluttautunut mm. paritanssin, barren ja Laviksen ohjaajaksi.
Suuri intohimoni on auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja löytämään omat mahdollisuutensa ja oman voimansa. Tämän löytöretken myötä aivan kaikki muuttuu.
Suhde omaan kehoon, liike, kauniit sanat ja hiljentyminen. Näiden asioiden parissa voitte minut kohdata.
Tervetuloa tapahtumiin tai yksilöhoitoihin 🩷.